Miksi Silmukka?

Kategoriassa: Mietteitä — silmukka 15:37 tiistai, marraskuu 22, 2016

Silmukka on ollut nyt auki viikon. Kulunut viikko on ollut mukava, yllättävä, kiireinen ja täynnä iloa! Olen erityisen iloinen siitä, että neulojat ovat jo ensimmäisen viikon aikana löytäneet mukavasti perille Tammelantorin kulmalle. Välillä on ollut jopa ihan vilkasta ja useampia naisia on istunut seuranani neulomassa ja rupattelemassa. Kiitos kaikille, jotka olette käyneet ilostuttamassa minua!

Arki alkaa pikkuhiljaa muodostua ja pääsen keskittymään tähän ihanaan uuteen työhöni lankakauppiaana. Edelliset kuukaudet ovat menneet valmistelujen parissa, ja tekemistä on ollut paljon. Siinä tohinassa melkein on päässyt unohtumaan mitä oikein olen ollut tekemässä – tai ehkä sitä ei ole ehtinyt ajattelemaan. Nyt alan vasta ymmärtämään, että tässä sitä nyt ollaan yrittäjänä. Hurjaa!

Moni on kysellyt miten tähän kauppiaaksi päädyin, tai olenko ollut aikaisemmin yrittäjänä. Olenko suunnitellut tätä jo pitkään? Olen vastannut Kyllä ja Ei. Toisaalta päätös syntyi hyvin nopeasti ja yllättäen, toisaalta ajatus on jollain tasolla muhinut jo vuosia. Vanhempani ovat molemmat olleet yrittäjiä, joten yrittäjän arkeen tutustuin jo kotona nuorena. Äidilläni oli käsityöpuoti Tallipihalla kymmenisen vuotta sitten, ja siellä olin minäkin töissä. Hetken jopa sijaistin yrittäjää ja pyöritin puotia itse. Kymmenen vuoden päästä ja erinäisiä työpaikkoja myöhemmin voin sanoa, että se oli paras työpaikka ikinä.

Palkkatöissä olen ollut reilun kymmenen vuotta, ensin opiskelujen ohella ja sitten vakituisena ja kokopäiväisenä. Edellisessä työpaikassani vakuutusyhtiössä olin yhteensä viisi ja puoli vuotta erilaisissa tehtävissä. Työ oli mukavaa ja haastavaa ja työkaverit olivat huippuja. Esimiesnainenkin oli aivan huippu, sehän nyt yleensä mättää jos jokin 🙂 Mutta kuitenkin alkoi tuntua, että voisin tehdä jotain josta todella nauttisin, johon olisi intohimoa ja paloa ja jaksamista. Olen aina ajatellut työn olevan vain työtä, jotakin mitä on tehtävä jotta voi elää kuten haluaa. Kunhan työ ei ole täysin tylsää, niin kelpaa minulle. Kesällä ajatusmaailmaani ravisteltiin ja mieleen hiipi ajatus, että kenties työ voisikin oikeasti olla vielä antoisampaa ja rakastettavaa. Voisiko se olla mahdollista? Kuitenkin olen huomannut tekeväni töitä tosissani ja panostavani siihen antaumuksella. Jospa panostaisinkin johonkin minulle todella tärkeään? Sitoutuisin tekemään itselleni? Stressaisin omista asioistani enkä jonkun toisen?

Oma putiikki on ollut “sitten kun voitan lotossa”-tasoinen haave vuosia. En oikeastaan tiennyt mitä myisin kaupassani, mutta jotain kivaa ja söpöä. Istuisin siellä ja tekisin käsitöitä. Ehkä kahvila? No ei, en osaa leipoa kyllä yhtään 🙂 Ajatus lankakaupasta ei ole ollut päällimmäisenä mielessä näissä haaveissa. Se johtui varmaankin siitä, että Tampereella oli jo maailman ihanin lankakauppa, jossa itse olin asiakkaana. Joskun vitsailin tuolla samaisessa Lankakauppa Kerässä, että tiedän mitä tekisin jos saisin valita, mutta kun Kerä on jo olemassa. Kesällä sitten Kerä meni myyntiin ja lähti Tampereelta länsirannikolle Kemiönsaarelle. Jälkeen Tampereelle jäi neulojien yhteisö vailla tapaamispaikkaa, minä yhtenä heistä. Aktiivinen porukka kokoontui kuitenkin vielä lasillisen äärellä tai kahviloissa. Yksi ovi sulkeutui, mutta se avasi minulle mahdollisuuden johonkin uuteen.

Ajatus yrittäjyydestä ja lankakaupasta kaihersi mielessä kesän ja syksyn ajan. Mietin, olisiko minusta yrittäjäksi, olisiko minusta lankakauppiaaksi? Enhän kuitenkaan ole opiskellut käsityöalaa tai muuten ollut ammattilainen tässä. Olen vain harrastaja, hurahtanut lankoihin ja neulomiseen. En päässyt ajatuksesta kuitenkaan eroon, joten oli tehtävä päätös ja alettava pistämään putiikkia pystyyn. Elämäntilanne kuitenkin on nyt juuri mainio siihen ja puolisokin suhtautui unelmiini kannustavasti. Eihän minun kai tarvitse kaikkea osata ja tietää? Aina voi opetella ja kehittää itseään. Kyllä se nyt on yritettävä, tai sitten harmittaa kymmenen vuoden päästä kun en kokeillut.

Kun liiketila löytyi, se oli viimeinen tikki tähän kankaaseen. Sen jälkeen kaikki tapahtui nopeasti ja tempaisi mennessään. Työuran hoidin loppuun yrittäen keskittyä siihen mahdollisimman hyvin. Viimeisen työpäivän jälkeen seuraava kuukausi suunniteltiin, maalattiin, selvitettiin ja tilattiin lankoja. Ja nyt sitten kuukausi töistä lähdön jälkeen on Silmukka auki. Aika hyvin vaikka itse sanonkin 🙂 Itse en kuitenkaan olisi yksin saanut kaikkea hoidettua. Isä, äiti, rakas siippa ja maailman parhaat siskot ovat auttaneet minua hurjasti. Siitä olen äärimmäisen kiitollinen, ja en tiedä miten ikinä hyvitän heille sen kaiken avun ja välittämisen. Aivan upea perhe minulla!

Sellainen on tarina Silmukan synnystä. Nyt jännityksellä odotan mitä tulevaisuus tuleman pitää. Toivottavasti saan tehdä tätä vielä pitkään ja syventää harrastustani ja taitojani tässä työssä. Eniten toivon, että saisin muille myös tartutettua käsitöiden iloa, lankarakkautta ja hyvää mieltä.

Toivottavasti tavataan Silmukassa!
Terveisin kauppias Elli

image1

Ensimmäisen päivän jälkeen oli hyvä pysähtyä ja ihailla putiikkia. Skool!

Moikka maailma!

Kategoriassa: Mietteitä — silmukka 0:25 tiistai, lokakuu 25, 2016

Silmukan kotisivuja päivitetään pikkuhiljaa, kunhan kauppias oppii käyttämään niitä 🙂

Kirjoittelen blogiin kuulumisia kaupalta ja elämästä yleensä.

terkuin kauppias Elli

« Edellinen Sivu